Astronautit kuvasivat revontulia avaruudesta – satumaisen kaunis lopputulos

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Taivaalle ilmestyviä revontulia päästään seuraamaan pohjoisilla leveysasteilla etenkin talviaikaan. Nyt upeaa luonnonilmiötä päästään kuitenkin ihastelemaan kuvien muodossa myös hieman toisenlaisesta perspektiivistä, niiden yläpuolelta.

Kansainvälisellä avaruuasemalla työskentelevät astronautit seurasivat taannoin ilmakehään ilmestyneitä revontulia kiertoradalta käsin. Revontulet ikuistettiin myös näyttäviksi kuviksi. Niissä sekä luonnonilmiö valaisee taivasta kaupunkien ja tähtien välissä.

Revontulet syntyvät aurinkotuulen mukanaan kuljettamien hiukkasten osuessa Maapallon ilmakehään. Astronauttien ottamat kuvat keräsivät nopeasti Twitterissä kymeniä tuhansia tykkäyksiä. Kuvat jaettiin myös isommassa koossa Nasan Flickr-tilillä.