Hyiset pakkaset iskivät texasilaiskaupunkiin – sitten Game of Thrones -hahmo ilmestyi kadulle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka lumisateet eivät ole Yhdysvaltojen Texasissa ennenkuulumattomia, ovat osavaltiota koetelleet kuluneina vuorokausina tavanomaista rankemmat talviset kelit. Talvimyrsky on aiheuttanut osavaltiossa tuhoja muun muassa onnettomuuksien ja sähkö- sekä vesikatkosten muodossa.

Tilanne Texasissa on ollut niin hyytävä, että paikalliset ovat verranneet tilannetta jopa Game of Thrones -sarjan vaarallisiin ja pitkiin talviin. Nyt Austinin asukkaat ovatkin saaneet hieraista silmiään ulkona liikkuessaan. Lumihangessa on nimittäin saatettu nähdä HBO-sarjasta tuttu talvisen zombiarmeijan johtaja, Yön kuningas.

Austinin asukkaiden helpotukseksi kaupungissa nähty yön kuningas on todellisuudessa paikallinen cosplay-harrastaja Bud. Secret Dallas -sivuston mukaan Budin tarkoituksena ei ole suinkaan ollut aiheuttaa Austinin asukkaille lisää huolia, vaan aiheuttaa hieman naurua vaikeiden aikojen keskellä.

Someone has been going around Austin, Texas setting up Ice Kings in random places from pics