Lintulaudalla aterioi kutsumaton vieras – karhu tasapainotteli kuistin kaiteella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monien kotien pihoilla on lintulauta, josta pikkulinnut voivat noutaa itselleen ravintoa. Usein lintujen ruokintapaikkoja pyritään suojelemaan esimerkiksi oravilta ja muilta jyrsijöiltä sijoittamalla laudat paikkoihin, joihin ne eivät yllä.

Taannoin erään Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinassa asuvan perheen kodin lintulaudalla vieraili hieman oravia suurempi kutsumaton vieras. Perhe yllätti mustakarhun, joka oli päättänyt ilmeisesti esittää lintua syödäkseen hieman siemeniä kodin toisen kerroksen parvekkeella sijaitsevalta laudalta.

Tilanteesta kuvattu video on sittemmin levinnyt viraalina sosiaalisessa mediassa. Siinä karhu onnistunut kiipeämään parvekkeelle ja tasapainottelemaan sen ohuen kaiteen päällä. Lopuksi eläin jätti lintulaudan rauhaan ja häipyi läheisen metsän suojiin.