Emily Ratajkowski paljasti vatsansa – on aikeissa poksahtaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Emily Ratajkowski paljasti viime lokakuussa odottavansa miehensä Sebastian Bear-McClardin kanssa heidän ensimmäistä lastaan. 29-vuotias tähti on esitellyt mielellään pyöristynyttä raskausvatsaansa sosiaalisessa mediassa upeiden kuvien avulla ja ihastuttanut viimeksi näyttävillä alastonkuvillaan seuraajiaan.

Emily Ratajkowski on päivitystensä avulla päästänyt faninsa näkemään läheltä millaista hänen odotusaikansa on. Nyt Ratajkowski julkaisi kadulla otettuja kuvia, joissa hänellä on yllään musta läpikuultava asu. Tähti merkitsi kuvansa aihetunnisteella #bouttopop vihjaillen, että hänen laskettu aikansa on lähestymässä ja hän on aikeissa poksahtaa.

Emily Ratajkowski on kertonut tunteneensa olonsa raskausaikana toisinaan Nalle Puhiksi ihmismuodossa. Toisinaan hänestä on kuitenkin myös tuntunut kuin hän olisi oikea hedelmällisyyden jumalatar mehukkaalla takapuolella varustettuna.