Tutkimus: Reipas liikunta ja istumisen vähentäminen pienentävät ikääntyneiden diabetesriskiä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Terveyttä havittelevan ihmisen on liikuttava tarpeeksi ja syötävä terveellisesti. Kyse ei ole uudesta tiedosta, mutta ihmisten terveyttä tutkitaan jatkuvasti lisää. Nyt on osoitettu, että reipas liikkuminen ja paikallaanolon vähentäminen parantavat ikääntyneiden sokeriaineenvaihduntaa ja vähentävät riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen.

Oulun yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan joka toisella sohvaperunalla havaittiin sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Tutkimuksen perusteella fyysisesti aktiivinen elämäntapa, eli reipas liikkeellä oleminen ja istumisen rajoittaminen, edistävät myös ikääntyneiden sokeriaineenvaihduntaa ja voivat olla merkittävässä roolissa diabeteksen ehkäisyssä myöhemmällä iällä.

– Tulosten perusteella on tärkeää kannustaa myös ikääntyneitä välttämään paikallaanoloa ja lisäämään reipasta liikkumista, tutkimuksessa ynnätään.