Rap-kaunotar Sana rintavassa kuvassa – vakava viesti jokaiselle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomiräppäri Sana, eli Sanna Rönnberg, on kertonut faneilleen avoimesti elämästään ja vastoinkäymisistään sekä paljastellut samalla myös vartaloaan seuraajiensa iloksi. Taannoinen elämäntaparemontti näkyy upeasti hoikistuneessa vartalossa. Nyt hän poseeraa rintavassa kuvassa, jossa on kuitenkin vakava viesti.

Sana on kertonut avoimesti elämästään ja taannoin jo selättämästä alkoholismistaan, ja tällä kertaa hänellä on tuttuun tapaan vakava viesti seuraajilleen. Aiheena on kamppailu oman painon kanssa.

– Laihdutin nuorena paljon, mutta se peilikuva oli aina sama. Näin itseni lihavana ja epäsopivana. Inhosin itseäni. Söin aivan liian vähän, se ravinto ei riittänyt pitämään edes elintoimintoja normaaleina, eikä aivoni jaksaneet toimia. En muista paljoa siitä, Sana kirjoittaa.

Räppäri kertoo laihduttamisen johtaneen bulimiaan ja suhteensa ruokaan vääristyneen. Alkoholi tuprutti hänen nälkänsä, joten kierre oli valmis.

– Kun heräsin siihen todellisuuteen, jossa olin vain varjo entisestä, aloin syömään. Söin mitä vain, niin paljon tai vähän kuin halusin. Kunhan vain söin. Ajan myötä lihoin. En välittänyt siitä, kunnes housut alkoivat kiristää liikaa ja piti taas saada painoa pois. Oravanpyörä oli valmis. Dieetti, repsahdus, morkkis. Vääristynyt kehonkuva ja itseinho. Siinä pyörässä pyörin vuosia.

Seireeni-kappaleen taannoin julkaissut artisti oli toukokuusta asti ketogeenisellä ruokavaliolla, jonka avulla paino putosi nopeasti parikymmentä kiloa. Sana on sittemmin kertonut sosiaalisen median seuraajilleen epävarmuudesta ja itseinhosta, joita on tuntenut koko elämänsä ajan.