Kiina määräsi: Anaalitestit pakolliseksi ulkomailta saapuville

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kiinassa otetaan koronavirustestit kaikilta maahan saapuvilta ulkomaalaisilta. Kiinalaisten viranomaisten mukaan koronavirusnäytteen ottaminen anaaliteitse on muita vaihtoehtoja luotettavampaa, sillä virus säilyy peräaukossa hengitysteitä pidempään. Tästä syystä kaikki maahan saapuvat joutuvat antamaan koronavirusnäytteen anaalistaan.

Matkustajat ovat yllättyneet Pekingin ja Shanghain lentokentillä, koska he ovat joutuneet antamaan koronavirusnäytteet peräaukostaan. Näytteessä matkustajan anaaliin työnnetään pumpulipuikko, jota pyöritellään. Näytteenotto kestää joitakin sekunteja.

The Timesin mukaan ihmiset ovat valittaneet näytteenottotavasta. Viranomaiset ovat esittäneet, että toinen vaihtoehto on ulosnäytteen antaminen maahan saapumisen jälkeen. Kerroimme aiemmin, että luotettavimpia pidettyjä koronavirustestejä on otettu anaalista Pekingin alueella jo pitkään. Ehkäpä pakollisen ja anaalista otettavan koronavirustestaamisen pelko saisi ihmiset paremmin noudattamaan erilaisia rajoituksia.