Sara Chafak poseerasi uimapuvussa Beirutissa – ei mikään tavallinen rantakuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaista naiskauneutta parhaimmillaan edustava vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak on nähty useasti myös televisiossa erilaisissa kilpailuissa ja realitysarjoissa. Sosiaalisessa mediassa Sara on poseerannut aktiivisesti vähäpukeisena ja rantakunnossa. Instagramissa häntä seuraa nykyisin 138 000 käyttäjää.

Nyt Sara on monien muiden suomalaisten tavoin kaivannut aurinkolomalle maailmalle, ja hän kertoi asiasta julkaisemalla sosiaalisessa mediassa upean rantakuvan. Siinä Chafak nähdään poseeraamassa punaisessa uimapuvussa ja juomalasi kädessään Libanonin Beirutissa sijaitsevalla uimarannalla. Ei siis suomalaisittain kovin yleisessä rantakohteessa. Libanon ja Beirut tuovat suomalaisten mieleen yleensä sodan, mutta vielä 1970-luvun alkupuolella Beirut oli kukoistava matkakohde, jota kutsuttiin Lähi-Idän Pariisiksi. Sisällissota muutti kuitenkin tilanteen.

Taannoin Sara nähtiin rentoutumassa uima-altaalla näyttävästi punaisiin biksuihin pukeutuneena. Tuolloin Chafak kertoi olevansa introvertti, mutta ei kuitenkaan ujo. Hän mielellään seuraa ja arvioi tilannetta, mutta osaa olla myös suoraviivainen. Sara ei kuitenkaan siedä kevyttä jutustelua.