Kunto-ohjaaja paljasti Alicia Vikanderin dieetin – näin naisesta kuoriutui Tomb Raiderin Lara Croft

Fitness Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tomb Raider -peleistä tuttu Lara Croft palasi valkokankaalle pari vuotta sitten. Seikkailija-arkeologin roolissa nähtiin tällä kerralla Oscar-palkittu ruotsalaisnäyttelijä Alicia Vikander. 32-vuotiaan Vikanderin tuli käydä ennen kuvauksia melkoinen kuntokuuri valmistautuessaan rooliin.

Useita julkkiksia hyvään kuntoon piiskannut kunto-ohjaaja Magnus Lygdback laati Alicia Vikanderille kuntosuunnitelman, jonka avulla nainen pääsi uskomattoman hyvään fyysiseen kuntoon. Nainen noudatti myös tarkkaa ruokavaliota, jonka salat Magnus paljasti nyt omalla YouTube-kanavallaan.

Vartalon muokkaamisessa ravinto nousee lähes tärkeämpään osaan kuin treeni. Ilman oikeanlaista dieettiä haluttuja tuloksia ei synny eikä niitä näe jos kehossa on liikaa rasvaa. Vikanderin dieetti oli jaettu kolmeen osaan. Aluksi nainen söi kasvattaakseen mahdollisimman paljon lihasmassaa, sen jälkeen dieettiä muutettiin niin, että Vikander poltti rasvaa. Kolmannessa vaiheessa tähden tuli ylläpitää saavutettua kuntoa kuvausten aikana.

Alicia Vikander oli ketogeenisellä dieetillä, jossa hänen tuli nauttia päivän aikana 100 grammaa proteiinia, 150 grammaa rasvaa ja 40 grammaa tai vähemmän hiilihydraatteja. Dieetillä ollessaan tähti sai nauttia noin 1.900 kilokaloria päivän aikana. Ruokavalioon kuului paljon hyviä rasvanlähteitä kuten avokadoa, siemeniä, pähkinöitä ja oliiviöljyä. Proteiinin nainen sai lähinnä kalasta, äyriäisistä ja kananmunista.