TikTok-tähti Addison Rae kannusti aloittelijoita: ”Ensimmäinen videoni sai yhden tykkäyksen”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Addison Rae on 20-vuotias kaunotar ja tanssia harrastava nuori nainen, joka on tullut miljoonille ihmisille TikTok-sovelluksen kautta tunnetuksi. Raella on sovelluksessa jo yli 79 miljoonaa seuraajaa ja hän onkin koko sovelluksen toiseksi seuratuin henkilö heti Charli D’Amelion jälkeen.

Jokainen, myös Addison Rae, on joutunut kuitenkin aloittamaan sovelluksessa pohjalta. Nainen on myöntänyt, että hänen TikTok-suosionsa tuli tähdelle täytenä shokkina. Hän ei aluksi edes pitänyt TikTok-sovelluksesta ja epäröi pitkään ennen kuin julkaisi ensimmäistäkään videota.

Addison Rae kertoi People-sivuston haastattelussa ajatelleensa aluksi, että videoiden julkaiseminen oli noloa hänelle ja hänen perheelleen. Ensimmäinen video sai vain yhden tykkäyksen ja tähti päätyi poistamaan häpeissään kyseisen julkaisun. Myöhemmin Rae päätti kuitenkin antaa TikTokille vielä uuden mahdollisuuden.

Toisena videonaan Addison Rae julkaisi videon, jossa hän huulisynkkasi musiikin mukana ystävänsä kanssa. Ensimmäisenä päivänä video oli saanut 15 tykkäystä ja naisesta oli tuntunut, että hän alkaa ymmärtämään vähitellen mistä TikTokissa oli kyse. Seuraavana aamuna kun hän avasi sovelluksen, videosta oli tykännyt jo 92.000 ihmistä.