Ruokajumala Jonathan Cheban ryöstettiin – 250 000 dollarin kello vietiin aseella uhaten

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kim Kardashianin parhaana ystävänä tunnettu Jonathan Cheban on antanut itselleen tittelin ruokajumala. Etenkin sosiaalisessa mediassa Cheban on tunnettu siitä, että hän syö joka päivä ravintolassa eikä koskaan tee itse ruokaa. Tämän lisäksi hänellä on vielä erittäin kallis maku.

Nyt miehen kallis maku oli herättänyt myös varkaiden huomion. Jonathan Cheban joutui elokuussa New Jerseyssa ryöstön uhriksi ollessaan äitinsä kanssa kaupungilla. Chebanilta oli viety aseella uhaten kello, jonka arvo on 250.000 dollaria.

Tuoreimmassa Kardashianit-jaksossa päästiin näkemään tilanne, jossa Jonathan Cheban soittaa ystävälleen Kim Kardashianille ja selittää tilanteen. Cheban on selvästi poissa tolaltaan ja kertoo puhelimessa miten asetta oli pidetty hänen äitinsä ohimolla. Kardashian onnistui kuitenkin rauhoittamaan ystävänsä, jonka kokemukset toivat hänelle varmasti mieleen myös sen miten hänet ryöstettiin Pariisissa.