Salkkaritähti muutti Helsingistä maaseudulle – Mia Ehrnrooth ei ikävöi kaupunkiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Salatut Elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Mia Ehrnrooth asui vielä vuosi sitten puolisonsa ja lastensa kanssa Helsingin keskustassa. Koronaviruksen jyllätessä ja tilanteen pitkittyessä perhe alkoi kuitenkin haaveilemaan maalle muutosta. Lopulta Mia teki puolisonsa Joel Roosin kanssa päätöksen ja he muuttivat Helsingistä Kirkkonummelle.

Mia Ehrnrooth on kertonut haastattelussaan Iltalehdelle, että hän ei ole ikävöinyt Helsingin keskustaan takaisin. Aluksi maalle muuttaminen ja elämä omakotitalossa vaati hieman totuttelua, mutta nyt perhe on kuitenkin asettunut uudelle paikkakunnalle ja pysynyt terveenä.

Mia Ehrnrooth on nauttinut Kirkkonummella asuessa rauhallisuudesta eikä haaveile paluumuutosta Helsingin keskustaan. Koronan vuoksi monet velvoitteet ovat peruuntuneet, mutta Ehrnroothin mukaan hyvä puoli siinäkin on ollut se, että he ovat pystyneet olemaan enemmän läsnä lapsilleen ja viettämään yhdessä aikaa perheenä.