Temptation Islandin Vilma ja Juuso: Ero!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu 27-vuotias Vilma Karjalainen ja kolmekymppinen Juuso Lehmusvyöry saivat terveen tyttövauvan lähes vuosi sitten toukokuussa. Vauva-arki voi olla käänteentekevä monille pariskunnille ja niin kävi myös Vilmalle ja Juusolle. He ovat päättäneet erota.

Sosiaalisen median päivitysten perusteella pariskunta on päättänyt kasvattaa Nella-tyttärensä yhdessä vuorotellen. Järjestely takaa molemmille vanhemmille omaa aikaa, jota Vilma on nyt viettänyt viime viikonloppuna Himoksella syntymäpäiviensä merkeissä. Hän täytti 27 vuotta.

– Jos saisin katsella itseäni taaksepäin ja sanoa itselleni jotain, sanoisin ehdottomasti että nauti hetkistä enemmän, lopeta stressaaminen elämästä tai turhanpäiväisistä asioista kuten ulkonäöstä, hän muistuttaa itselleen.