Livestriimaaja viettänyt jo 100 päivää vajassa – valmis jatkamaan vuosikausia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Omaan kotiin eristäytymisestä on tullut monille tuttua puuhaa koronapandemian keskellä. Harva on kuitenkaan eristäytynyt neljän seinän sisään aivan samalla tavalla kuin Twitch-käyttäjä Tim C Inzana. Hän suoratoistaa elämäänsä yhdessä sängyllä, keittiöllä ja vessalla varustetussa vajassa vuorokauden ympäri internetiin.

Tim C Inzana on viettänyt koko alkuvuoden, eli yli 100 vuorokautta yksin Los Angelesissa sijaitsevan vajan sisällä. Ainakin vuoden loppuun kestävän striimin seuraaminen on ollut toistaiseksi ilmaista. Mikäli hänelle suostutaan maksamaan viisi miljoonaa dollaria, lupautuu Tim viettämään vajassa viisi vuotta, ja 10 miljoonasta eurosta hän lupaa tehdä niin 10 vuoden ajan.

Viiden miljoonan dollarin tarjoukseen sisältyy Insider-sivuston mukaan myös mittatilauksena tehty kehys näytölle. Sen ansiosta miehen Tim C Inzanan livestream-lähetyksestä voisi hänen omien sanojensa mukaan tehdä ainutlaatuisen taideteoksen kodin sienälle. Vaihtoehtoisesti mies lupautunut viettämään viisi vuotta vajassa mikäli hänen Twitch-kanavansa saa 7 000 tilaajaa, mutta vain sillä ehdolla ettei tilaajamäärä laske alle kyseisen määrän.