Anna Puu muuttohommissa: ”13 muuttolaatikkoa pelkästään kengille”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Anna Puu ilmoitti hänen Instagram-kanavallaan joulukuussa odottavansa lasta. Laulaja kertoi ilouutiset taannoin suloisella kuvalla, jossa hän piti puolisonsa tuottaja Jukka Immosen kanssa käsiä pyöristyneen raskausvatsansa päällä.

Nyt viimeisillään raskaana oleva Anna Puu on joutunut keskittymään raskauden sijaan muuttohommiin, sillä hän kertoi pakkaavansa parhaillaan omaisuuttaan laatikoihin muuttoa varten. Ensi viikolla äitiyslomansa virallisesti aloittava poptähti paljasti omistavansa melkoisen määrän kenkiä.

– Kenkälaatikot on käteviä kenkien säilytyksen ja kunnossapidon kannalta, mut ärsyttäviä pakattavia. Nim. sain eilen tuhlattua 13 muuttolaatikkoa pelkästään kengille (osa laatikoissaan, osa ilman, enkä oo edes vielä pakannut mun tällä hetkellä käytössä olevia kenkiä), Anna Puu kertoi.

39-vuotias Anna Puu kertoi sosiaalisessa mediassa aiemmin, että hänen vointinsa on ollut raskauden alun pahoinvoinnin jälkeen hyvä, minkä ansiosta nainen on pystynyt harrastamaan paljon liikuntaa. Tähti on muun muassa aloittanut padelin pelaamisen, joogannut ja käynyt talvella avannossa juontaja Maria Veitolan kanssa.