Poliisi tekaisi ratsian ja varasti valtavan määrän kannabista: ”Kuin suoraan elokuvasta”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Entinen poliisi on tuomittu seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen pitkälle suunnitellusta ja suuret mittasuhteet saaneesta rikoksesta. Hän suoritti ratsiaksi naamioidun ryöstön varastaakseen satoja tuhansia dollareita rahaa ja satoja kiloja laillista kannabista.

Los Angelesin piirikunnan apulaisseriffinä toiminut Marc Antrim oli käyttänyt tekaistua etsintälupaa päästäkseen sisään laillisesti toimivan kannabisyrityksen käyttämään varastoon. Hän oli saapunut paikalle aseistautuneena ja virkapuvussa kolmen poliiseina esiintyneen apulaisen kanssa. Antrim ja apulaiset tyhjensivät varaston kannabiksesta ja kassakaappeihin säilötystä käteisestä rahasta.

Rikoksen paikalle oli hälytetty myös todellinen poliisipartio, mutta Antrim onnistui väittämään heille olleensa laillista ratsiaa suorittanut huumepoliisi. Mies on sittemmin tuomittu teostaanseitsemän vuoden vankeusrangaistukseen. Piirikunnan tuomari kertoi rikoksen olleen kuin suoraan elokuvakäsikirjoituksesta, ja kuvaili tapausta Justice.gov-sivuston mukaan traagiseksi uhrien kannalta.