Catherine Zeta-Jones innoissaan – perheen lapset haluavat näyttelijöiksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijäkaunotar Catherine Zeta-Jones on ollut naimisissa hänen miehensä Michael Douglasin kanssa jo 20 vuotta. Heillä on yhdessä myös kaksi lasta, 20-vuotias poika Dylan ja 17-vuotias tytär Carys.

Lapset ovat jo siinä iässä, että he ovat tehneet päätöksensä siitä millaisia työuria he alkavat tavoittelemaan. Catherine Zeta-Jones on ollut hyvin innoissaan ja mielissään Daily Mail -sivuston mukaan siitä, että kumpikin lapsi on päättänyt lähteä seuraamaan vanhempiensa jalanjälkiä.

Sekä Dylan että Carys ovat äidin mukaan hyvin intohimoisia näyttelemisen suhteen. Zeta-Jones ei ole huolissaan ammatin mukana tuomasta julkisuudesta sen hyvine ja huonoine puolineen, koska pariskunnan lapset ovat pienestä saakka oppineet elämään julkisuuden kanssa ja näkemään sen hyödyt ja seuraukset.

Catherine Zeta-Jones on ollut viime vuosina kiireinen työskennellessään televisiossa näytettävän Feud-nimisen minisarjan parissa, mutta muuten nainen on viettänyt hiljaiseloa julkisuudesta. Takavuosien seksisymboli Catherine Zeta-Jones muistetaan etenkin Ocean’s Twelve ja Zorron naamio -elokuvista.