Pyynikin Brewing Companyn tuotanto laajenee ulkomaille – osti jättipanimon Virosta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pyynikin Brewing Companyn eli alun perin Pyynikin käsityöläispanimona tunnetun panimon menestystarina jatkuu. Aiemmin Tampereelle keskittynyt panimotoiminta laajenee nyt Viroon. Yhtiö teki jättikaupat Viron Haljalassa sijaitsevasta panimosta.

– Etsimme pitkään ja turhaan lisäkapasiteettia Suomesta. Loppuvuonna 2020 meille aukeni mahdollisuus neuvotella isokokoisen Haljalan panimon hankkimisesta, jossa olutta on tehty jo vuosikymmeniä. Panimolle saatiin ammattitaitoinen henkilökunta mukaan lukien huippuluokan panimomestari, kertoo Pyynikin perustaja Tuomas Pere.

Panimoyhtiön juomatuotannosta vastaa jatkossa panimomestari Timo Kuorehjärvi, jolla on pitkä kokemus alalta. Hän on valmistunut diplomipanimomestariksi vuonna 2005 Kööpenhaminassa. Muu henkilökunta on myös kokenutta ja ollut pitkään töissä panimolla. Panimo- ja elämystoiminta jatkuu myös Tampereella.