Selena Gomez osallistui TikTok-haasteeseensa: ”Lienee selvää kuka tämän voitti”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Nykyään espanjaksi laulava poptähti Selena Gomez julkaisi taannoin yhdessä DJ Snaken kanssa Selfish Love -nimisen kappaleen. Singleä on kuunneltu Spotifyssa yli 28 miljoonaa kertaa ja nyt se on alkanut kasvattamaan suosiotaan myös TikTokin puolella.

Yleensä kappaleet nousevat TikTokissa suosituiksi sen jälkeen kun niihin keksitään jokin koreografia, jonka kaikki opettelevat. Tällä kerralla Selena Gomezin hittiin on kuitenkin tehty haaste, jossa etenkin naiset esittelevät ensin itsensä ilman meikkiä tai esimerkiksi oloasu yllään, pyörähtävät, ja kääntyessään takaisin kohti kameraa heidän ylleen on vaihtunut seksikkäät vaatteet, viimeistellyt meikit ja hiustyylit.

Nyt Selena Gomez päätti itse ottaa osaa #selfishlovechallenge -haasteeseen omalla hauskalla tyylillään. Selena Gomez esitteli aluksi tyylinsä meikkaajan tulissa oloasu yllään. Kun hän kääntyi ympäri vaatteet eivät vaihtuneetkaan vaan hän oli edelleen saman näköinen. Selena Gomez pohtii kuvatekstissään itsevarmasti, että hän taitaa olla tämän haasteen voittaja.

@selenagomez

@DJSnake it’s pretty clear who the winner of this challenge is…#selfishlovechallenge #selfishlove

♬ Selfish Love – DJ Snake & Selena Gomez

https://www.tiktok.com/@izabellametz/video/6948900216787569925

@andscortes

Stream Revelación por Selena Gomez #SelfishLoveChallenge #selenagomez #selenators #djsnake #revelacion @selenagomez @djsnake #fyp #selenator #foryou

♬ 오리지널 사운드 – DOLLARMAN ENT – DOLLARMAN ENT