Tutkimus: Koronavirus kuolee uima-altaassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa ja monissa muissa maissa yleisötilojen sulkeminen on ulottunut myös kylpylöihin ja uimahalleihin, mutta tuoreet tutkimustulokset voivat antaa syytä arvioida tätä päätöstä vielä uudelleen. Tutkijat ovat nimittäin saaneet selville, että koronavirus kuolee uima-altaassa.

Imperial College Londonin tutkijaryhmä havaitsi tutkimuksissaan, että uima-altaan veteen puhtauden vuoksi lisättävä kloori tehoaa myös koronavirukseen. Kloorin ansiosta virus kuolee jopa 30 sekunnissa. Näin ollen uima-altaassa koronaviruksen leviämisen riski on hyvin pieni toisin kuin tähän saakka ollaan oletettu.

Tutkimus tehtiin asettamalla koronavirusta SARS-CoV-2 klooriveteen, jossa sen huomattiin deaktivoituvan. Toistaiseksi tutkimustuloksista on kerrottu vain Imperial College Londonin toimesta, eikä esimerkiksi arvostetussa The Lancet -julkaisussa, mutta tutkimustulokset ovat joka tapauksessa rohkaisevia erityisesti uimareiden sekä tietenkin kylpylöiden ja uimahallien kannalta.