Diili-Sointu esitteli räppärirakkaansa: ”Kuvassa komeilee avomieheni”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sointu Orvokki Borg tuli aikoinaan tunnetuksi Bimbo Oy -televisiosarjasta. Tällä hetkellä Sointu kilpailee Diili-ohjelman uudella tuotantokaudella työpaikasta kehitysjohtajana Jaajo Linnonmaan start up -imperiumissa. Sointu on onnistunut pääsemään ohjelmassa jo finaaliin saakka.

Nyt 28-vuotias Sointu päätti esitellä rakkaan miehensä somekansalle tähden omalla Instagram-kanavalla. Sointu julkaisi hyväntuulisen yhteiskuvan, jossa hän kertoo, että hän on seurustellut räppäri Tomi Solosen kanssa noin neljän vuoden ajan.

– Kuvassa komeilee avomieheni Solonen. Ollaan oltu yhdessä abauttiarallaa 4 vuotta ja haluttaisiin siihen vielä 400 vuotta päälle, Sointu kirjoittaa kuvatekstissään.

Julkaisun yhteydessä Sointu kiittää miestään etenkin siitä, että hän on ollut naisen tukena ja rohkaissut häntä aina vaikeiden paikkojen tullessa. Tälläisiä tilanteita tähti on kohdannut muun muassa Diili-ohjelmassa kisatessaan, jolloin Solonen on käskenyt rakastaan näyttämään muille mistä hänet on tehty.