Turkulaisyhtiö kehitti nenäsumute-koronalääkkeen – patenttihakemus Yhdysvalloissa

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Turkulainen lääkeinnovaatioyhtiö Therapeutica Borealis on kehittänyt uuden lääkkeen, joka on tarkoitettu koronaviruksen aiheuttaman covid-19 -taudin hoitoon. Nyt yhtiön patenttihakemus lääkkeelle on hyväksytty Yhdysvaltojen patenttitoimiston, USPTO:n taholta. Patentti saatetaan myöntää vielä toukokuun aikana.

Uusi lääke annostellaan nenäsumutteen muodossa. Sen tarkoituksena on pienentää ennaltaehkäisevästija pienentämävän riskiä sairastua covid-19 -tautiin vaikuttamalla nenän limakalvojen solujen toimintaan. Lääkkeen vaikuttavat ainesosat, aprotiniini, hydroksiklorokiini ja ivermektiini, ovat kaikki jo ennestään yleisessä käytössä olevia lääkkeitä, mutta nenäsuihkeessa niitä käytetään uudella tavalla.

Lääkkeen ovat kehittäneet Therapeutica Borealiksen perustaneet professori Kalervo Väänänen, dosentti Lauri Kangas ja psykologi Matti Rihko. Väänäsen mukaan ideana olisi, että lääkehoitoa voitaisiin käyttää rokotteiden rinnalla niin ennaltaehkäisevästi kuin jo sairastuneiden hoidossakin. Lääkkeen saamisessa markkinoille saakka saattaa tosin vielä hieman kestää, ja yhtiö toivookin löytävänsä rinnalle yhteistyökumppanin sen helpottamiseksi.