Artistit suivaantuivat Marinin hallitukselle – harkitsevat boikottia vaalitilaisuuksille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset kulttuurin ja tapahtuma-alan ammattilaiset ovat olleet jo yli vuoden ajan työttömänä koronarajoitusten vuoksi, mutta Marinin hallitus ei ole siitä huolimatta osoittanut näille aloille tarvittavaa tukea. Sen sijaan esimerkiksi turvetuotantoon hallitus päätti juuri osoittaa 70 miljoonaa euroa lisätukea.

Suomalaiset artistit ja kulttuurialan muut ammattilaiset olivat pitkään hiljaa, mutta nyt pettymys hallituksen toimintaan on alkanut näkyä. Taannoin Mikko Kivinen julisti somessa, että artistien tulisi jatkossa boikotoida hallituspuolueiden (SDP, Keskusta, Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto) vaalitilaisuuksia.

– Hallituksen ministereille ja heidän puolueillein me olemme olleet vain hyödyllisiä idiootteja, lainakseni V.I Leniniä. Meistä otetaan hyöty, joka auttaa heitä ja kun me olemme pulassa, meidät jätetään oman onnemme nojaan. Häpeällistä, Mikko Kivinen julisti taannoin.

– Niinpä ehdotan: kun teitä seuraavan kerran pyydetään esiintymään vaalitilaisuuksissa kieltäytykää kohteliaasti ja kysykää: mitä te teitte meidän hyväksi kun me tarvitsimme apua? Ette mitään, miksi me tukisimme teitä? Kivinen ehdotti.

Nyt kitaristi Mikko Kosonen on Kivisen kanssa samoilla linjoilla.

– Artistit harkitsevat kieltäytyvänsä esiintymästä vaalitilaisuuksissa, koska moni kokee poliitikkojen pettäneen kulttuurialan korona-aikana. Me vaadimme kompensaatioita tulonmenetyksistä. Meiltä on evätty mahdollisuus elinkeinon harjoittamiseen jo 14 kuukauden ajan, Kosonen kirjoittaa päivityksessään.

Hänen mukaansa musiikkialan freelancerit tarvitsevat kiireesti koronatukea menetysten perusteella, ei subjektiivisesti työskentelyapurahana. Lisäksi musiikkialan vaatii tasa-arvoisuutta tapahtumien avaamisessa, sillä nykyisiä rajoituksia ei voida perustella koronaviruksen epideamiatilanteella.

– Casino Helsinki saa ottaa sisälle 350 henkeä, mutta esiintymistilaisuuksiin saa ottaa 6 henkeä. Ravintoloissa saa olla ihmisiä, samoin baareissa, ostoskeskuksissa, jne. Tapahtumasulut tulee purkaa tasapuolisesti. Jokainen menetetty kesätapahtuma tarkoittaa lisää tappioita, lisää tukia, lisää inhimillistä tuskaa, Kosonen kertoo.