Kodittomat palkattiin keräämään roskia – tienaavat vuokrarahat omaan asuntoon

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Mikäli hyvinvointivaltiossa lukeutuu köyhien kastiin, saattaa rahattomuus lopulta johtaa syrjäytymiseen ja kodittomuuteen. Varattomuuden vuoksi jää paitsi tavallisten ihmisten perustoimista ja asioista. Tuet menevät päihteisiin.

Nyt Yhdysvaltojen Teksasissa sijaitseva Austin näyttää mallia asunnottomista huolehtimisessa. Alueen kodittomia on palkattu hankkeisiin, jossa he vastaavat katujen ja alueiden ylläpidosta. He tienaavat muun muassa roskien keräämisestä 15 dollaria tunnilta, mikä auttaa oman asunnon vuokrakustannuksissa. Samalla toteutuu idea siitä, että vastikkeetonta rahaa ei jaeta kenellekään.

The Other Ones Foundation (OOF) palkkaa katujen miehiä ja naisia siivoustöiden lisäksi huolehtimaan eläinsuojeluyhdistyksen kissoista ja koirista. Järjestöllä on oma asumispalveluyksikkö, jossa työntekijät voivat käydä syömässä ja peseytymässä. He voivat tehdä vaatehuoltoa ja käyttää nettiä. Työn avulla pääsee usein parhaiten kiinni yhteiskuntaan.