Naapurin kohtalo paljastui karmivalla tavalla – katosta tippunut punainen neste herätti naisen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yläkerran naapurin kohtalo selvisi Yhdysvaltojen Texasissa asuvalle naiselle karmivalla tavalla keskellä yötä. Hänen kotinsa katosta oli yllättäen alkanut vuotamaan sisään punaista nestettä, joka paljastui lopulta naapurihuoneistossa asuneen miehen vereksi.

El Pasossa asuva Ana Cardenas kertoo heränneensä eräänä yönä lattialle pudonneiden pisaroiden ääneen. Laitettuaan valot päälle häntä odotti painajaismainen ja kauhuelokuvia muistuttava näky. Huone oli katosta valuneen ja kattotuulettimen vuoksi ympäriinsä lentäneen veren peitossa.

Ana Cardenasin soitettua epäuskoisille huoltomiehille hänen yläkertansa asuntoon hälytettiin viranomaiset, jotka löysivät sen 5-6 vuorokautta aikaisemmin luonnollisiin syihin kuolleen asukkaan ruumiin. Hotelliin muutamaksi yöksi muuttanut Cardenas kertoo karmivan yön aiheuttaneen hänelle suoranaisia traumoja. Hän hakee kotiinsa aiheutuneiden tuhojen maksamiseksi parhaillaan joukkorahoitusta GoFundMe-palvelussa, uutisoi New York Post.