Älä lataa sähköautoa väärin! Virhe voi aiheuttaa tulipaloriskin

Autot Digi Koti & Asuminen · Tim Isokivi

Suomessakin yleistyneiden sähköautojen käyttäjiä on kehotettu olemaan tarkkana ladatessaan ajoneuvojaan. Sähköisen ajoneuvon lataamisessa väärin voi nimittäin piillä pahimmillaan jopa tulipaloriski. Asiasta on varoitellut vakuutusyhtiö LähiTapiola.

Vakuutusyhtiön mukaan ongelmiin voi johtaa sähköautojen lataaminen niiden mukana tulevilla väliaikaisilla latauslaitteilla. Suurin vaara piilee kuitenkin pistorasioissa ja niistä lähtevistä johdoista. Pientalojen ja autotallien pistorasiat voivat olla vuosikymmeniä vanhoja, eikä niiden johdinten eristyskyvyn riittävyyttä voi aina arvioida silmämääräisesti.

Riskejä voi myös aiheutua, mikäli johdot kulkevat pitkän matkan ryhmä- tai sähköpääkeskukseen villojen tai sahanpurun kaltaisten tulenarkojen materiaalien ympäröiminä. Johdot ja kytkimet nimittäin voivat kuumentua pitkän latauksen aikana. Vanhat sähköjohdot aiheuttavat tulipaloriskin erityisesti, jos auto jätetään lataukseen pitkäksi ajaksi valvomatta esimerkiksi yön yli.

Vakuutusyhtiö neuvoo käyttämään väliaikaista latauslaitetta korkeintaan hetkellisesti ja hankkia kotiin varta lataukseen tarkoitettu virallinen latauslaite. Pientalojen kohdalla laitteet maksavat noin 1 000 – 2 000 euroa isältäen sähköasentajan suorittaman tarkistuksen ja asennuksen.