Murtovaras yllätettiin suihkussa – sitten asukas osoittikin haulikolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on koitunut 25-vuotiaan murtovarkaan kohtaloksi. Hämmennystä herättäneessä rikostapauksessa Carrola Tiago-Freitas -niminen mies jäi kiinni käytyään suihkussa rikospaikalla Yhdysvaltojen Kaliforniassa.

Tiago-Freitas oli murtautunut Sacramentossa sijaitsevaan kotiin pihalta löytämänsä keraamisen jäniksen avulla. Kodin asukas oli ollut katselemassa makuuhuoneessaan televisiota, kun hän yhtäkkiä kuuli veden virtaavan suihkussa. Huomattuaan lasinsirpaleita ulko-oven edessä hän tarttui haulikkoon ja suuntasi kohti suihkuhuonetta.

Kodin omistaja kohtasi murtovarkaan tämän poistuttua suihkusta pelkkä pyyhe päällään. Paikalle hälytettiin poliisit, jotka pidättivät asukkaan aseella osoitteleman Tiago-Freitasin. Kodin omistaja kuvailee murtovarasta WCJB-lehdelle onnekkaaksi, sillä jossain toisessa kodissa asukas ei olisi todennäköisesti tyytynyt vain uhkailemaan tunkeutujaa aseella.