Krista Kosonen kansainvälisen scifisarjan tähdeksi – perustuu menestysromaaniin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaistähti Krista Kosonen on paljastanut tähdittävänsä isolla budjetilla toteutettavaa kansainvälistä scifitrilleriä. Hän on mukana kahdeksanosaisen The Swarm -sarjan näyttelijäkaartissa.

The Swarm perustuu Frank Schätzingin Pedot-nimellä Suomessa julkaistuun bestselleriin. Tarinassa maailman valtamerissä alkaa ilmenemään outoja asioita, kuten odottamattomia eläinhyökkäyksiä ja voimakkaita tsunameja. Jokin tuntematon voima vaikuttaa pyrkivän kostamaan valtamerten ekosysteemiä horjuttaneelle ihmiskunnalle.

Krista Kosonen paljasti Instagramissa The Swarm -sarjan kuvausten olevan jo käynnissä Italiassa. Sarjaa tuottaa saksalaisyhtiö ZDF, ja mukana taustatiimissä on muun muassa Game of Thrones -tuottaja Frank Doelger. Kirjan pohjalta suunniteltiin alun perin elokuvasovitusta, jonka piti olla Uma Thurmanin tuottama.

Krista Kosonen tunnetaan muun muassa Puhdistus, Kätilö, Tappajan näköinen mies ja Tove -elokuvista. Hän näytteli myös Hollywood-elokuvassa Blade Runner 2049. Tänä vuonna Kosonen on nähty tähdittämässä Elisa Viihde Viaplayn Mister8 -sarjaa.