Poliisi valvoo tehostetusti juhannusliikennettä – rattijuoppojen määrä lähes kolminkertaistuu

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Juhannus lähestyy, ja samalla lähestyvät myös sen mukanaan tuomat lieveilmiöt. Poliisi valvoo tänäkin vuonna liikennettä niin teillä kuin vesilläkin. Erityisesti valvotaan ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä sekä perinteisen nopeusvalvonnan että automaattisen liikennevalvonnan avulla.

Poliisin tiedotteen mukaan rattijuoppojen määrä on juhannusliikenteessä lähes kolminkertainen verrattuna alkutalven vastaavan pituiseen aikaan. Kuljettajat eivät aina edes tiedä omaa tilaansa nautittuaan useana peräkkäisenä päivänä alkoholia. Tapauskohtaisesti promillien määrä veressä voi olla suurikin, ja epävarmoissa tapauksissa matkalle lähtö kannattaakin liikennepoliisi Petri Pahkin mukaan siirtää niin että välissä on kokonainen selvä päivä.

Ennusteiden mukaan lämpimät juhannussäät tietävät myös runsasta vesiliikenteen valvomista. Erityisesti tarkoituksena on vähentää ruorijuopumusta ja lisätä pelastusliivien käyttöä. Vesillä selvin päin olemisella ja pelastusliiveillä pystytään jo ehkäisemään merkittävästi hukkumiskuolemia veneilyonnettomuuksissa.

Juhannuksen synkkä puoli ilmenee vuodesta toiseen tilastoissa liikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden ennätyksellisinä lukumäärinä. Maan keskiarvo ylitetään lähes poikkeuksetta juhannusviikon perjantaina. Tilastoihin vaikuttaa paitsi alkoholin käyttö, myös suuri liikennemäärä ja se, että ihmiset ajavat tavallista enemmän itselleen vieraissa paikoissa.