Rita Ora yllätti vähäpukeisena kadulla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni vähentää helteisillä säillä vaatetustaa niin sisällä kuin ulkonakin, eikä brittiläinen poptähti Rita Ora ole poikkeus. Tähti on tarjonnut faneilleen silmäniloa liikkumalla kadulla varsin paljastavassa tyylissä.

Rita Ora jakoi Instagramissa tuoreen kuvasarjan, jossa hän viettää aikaa helteisessä Los Angelesissa. 30-vuotias poptähti nähtiin edustamassa paikallisen alusvaateliikkeen edessä. Tähti oli pukeutunut rennosti avonaiseen vaaleanpunaiseen silkkitakkiin ja saman sävyisiin rintaliiveihin.

Rita Ora matkusti taannoin Los Angelesiin kuvattuaan ensin musiikkivideon Miamissa. Tähde kevät kului suurimmaksi osaksi Australiassa. Hän nimittäin toimi yhtenä The Voice -sarjan Australian version tuomareista.