Joka kymmenes suomalaisautoilija tekee yksinkertaisen virheen – olisi helppoa välttää

Autot · Tim Isokivi

Turvavälien pitämisen tärkeys on ollut tiuhaan tahtiin tapetilla korona-aikana, mutta sitä ei tulisi unohtaa myös liikenteessä. Riittävät turvavälit nimittäin vähentävät onnettomuusriskiä autolla kulkiessa etenkin ohitustilainteissa.

Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä reilu kymmenesosa myöntää, etteivät he pidä liikenteessä riittävää turvaväliä edellä ajavaan. Noin 43 prosenttia kuljettajista kertoi sen sijaan pitävänsä riittävän turvavälin. Marras-joulukuussa 2020 Kantar TNS:n Liikenneturvan toimeksiannosta tekemään kyselyyn vastasi 1 017 ihmistä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.

Riittävän turvavälin pitäminen auttaa ennakoimaan vaaratilanteita, säilyttämään pelivaran yllätysten varalle ja näkemään paremmin mitä edellä tapahtuu. Erityisen tärkeää turvavälien pitäminen on ohitustilanteiden kannalta. Liian lyhyt turvaväli voi myös aiheuttaa turhaa stressiä edellä ajavalle.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.