IL: Mikko Leppilampi sai huomautuksen mainonnan eettiseltä neuvostolta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tunnettu suomalaisnäyttelijä Mikko Leppilampi on saanut huomautuksen mainonnan eettiseltä neuvostolta. Huomautuksen taustalla on tähden viime marraskuussa Instagramissa julkaistu mainosvideo, josta puuttui maininta kaupallisesta yhteistyöstä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Instagram-videolla Mikko Leppilampi esittelee liinoja, joita käytetään silmälasien huurustumiseen. Julkaisusta käy ilmi tuotteen ja sitä myyvän yrityksen nimi, mutta kyseessä ei kerrota olevan mainos tai kaupallinen yhteistyö. Asiasta teki mainonnan eettiselle neuvostolle valituksen yksityinen henkilö.

Mainonnan eettisen neuvoston mukaan mainostunnisteen täytyy olla selkeästi tunnistettavissa heti Instagram-julkaisun tekstin alussa. Leppilammen videolla tämä käy ilmi julkaisussa vasta julkaisun pitkän tekstiosuuden loppupuolella. Julkaisu oli perjantain aamupäivästä toistaiseksi edelleen nähtävissä alkuperäisessä muodossaan.