Musta sadepilvi vyöryy kaakosta – jopa kuukauden sateet kerralla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa kuluvana kesänä nähty historiallinen hellejakso taittui noin viikko sitten, minkä jälkeen luonto on saanut kovasti kaipaamiaan vesisateita. Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne on nyt raportoinut Venäjältä Suomeen kohti vyöryvästä matalapainerintamasta, joka saattaa aiheuttaa säätuhoja Suomeen saapuessaan.

– Sadealueen yhteydessä on ennustettu kolmen vuorokauden sadekertymäksi maanantaista keskiviikkoon jopa yli 70 mm, mikä vastaa useilla Suomen alueilla tyypillistä koko elokuun keskimääräistä sademäärää. Sadealueen reitistä riippuu, satavatko nämä määrät Suomen rajojen sisä- vai ulkopuolelle, Rinne ohjeistaa.

Sateeseen voi liittyä voimakkaita puuskatuulia. Myrsky voi puhaltaa yli 15 metriä sekunnissa. Sadealueen saapuminen jää nähtäväksi, mutta mitä lännempänä se kulkee, sitä enemmän se aiheuttaa tuhoja.