Nainen laihdutti huikeat 111 kiloa – roikkuva iho poistettiin leikkauksella

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Redmontista kotoisin oleva 34-vuotias Calisto laihdutti 111 kiloa ja on äärimmäisen ylpeä kilojen pudottamisesta. Laihduttaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänellä olisi ihannevartalo. Syynä oli ylipainosta kertynyt ylimääräinen iho.

– Vaikka kuinka yritän piilottaa ylimääräisen ihon, tunnen edelleen olevani lihava, Calisto kertoi ennen ihonpoistoleikkausta.

Hän painoi 190 kiloa kun pystyi viimein ryhtyä laihduttamaan. Hän kärsi myrkytysoireiden aiheuttamasta väsymyksestä lähes koko nuoruusaikansa. Hän laihdutti ensin 45 kiloa omin voimin ruokavaliomuutoksilla ja liikunnalla ja loput lihavuusleikkauksen avulla.

Lopulta nainen sai tilaisuuden mennä ihonpoistoleikkaukseen, jossa häneltä korjattiin ylimääristä nahkaa peräti 9,5 kilon painosta. Hän yllättyi prosessin kivuliaisuudesta ja pitkästä toipumisajasta.