Uutissuomalainen: Kannabismyönteinen linja ei kannattanut – Vihreät menettänyt jäseniään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vihreiden puoluekokouksessa päätettiin puolueen kannattavan kannabiksen laillistamista. Historiallinen päätös on nyt vaikuttanut puolueen jäsenmäärään. Puolueesta on eronnut 50 jäsentä. Sen sijaan puolueeseen on liittynyt 20 uutta jäsentä. Uutissuomalaisen mukaan liikehdintä on ollut tavallista runsaampaa jäsenistössä.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen otaksuu, että suurin osa eronneista jätti puolueen juuri kannabispäätöksen vuoksi. Puolueessa on yhteensä 7.900 jäsentä. Kannabis voidaan luokitella myös lääkeaineeksi ja sitä on hyödynnetty historian aikana laajasti erilaisten sairauksien hoidossa. Kannabiksen käyttö lääkkeenä on vanha ilmiö, ja sitä on käytetty yleisesti esimerkiksi Kiinassa yli 2.700 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Hamppukasveista saatavan kannabiksen huumausainekäyttö kiellettiin vasta 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, ja sittemmin myös muissa YK-maissa. Nyt Yhdysvallat on ottanut harppauksen sallivampaan ilmapiiriin, ja kannabis on laillista useissa osavaltioissa joko päihde- tai lääkekäyttöön. Kuten kaikilla päihteiksi ja lääkkeiksi luokiteltavilla aineilla, voi myös kannabiksen käytöllä olla haittavaikutuksia.