YLE: Porilainen poliisi tuomittiin sakkoihin – urkki laittomasti tietoja vuokralaisista

Ohhoh! · Tim Isokivi

Lounais-Suomen poliisilaitoksessa työskentelevä poliisi on tuomittu henkilötietorekisteririkoksesta ja virkavelovollisuuden rikkomisesta urkittuaan tietoja omiin tarkoitusperiinsä. Hän oli käyttänyt poliisin tietojärjestelmää etsiäkseen tietoja potentiaalisista vuokralaisista.

Porilainen poliisi oli etsinyt tietojärjestelmästä tietoja henkilöistä, joille hän oli vuokraamassa asuntoa. Hän oli tietojen perusteella päättänyt olla vuokraamatta henkilöille asuntoa. Tapauksesta ensimmäisenä uutisoineen Ylen mukaan rikos tapahtui joulukuussa 2018.

Luvattomasti tietoja urkkinut poliisi tuomittiin teostaan sakkorangaistukseen. Rangaistus teosta on kymmenen päiväsakkoa, joka on hänen tuloillaan yhteensä 190 euroa. Tuomio ei ole toistaiseksi lainvoimainen.