Linja-autoliitto haluaa lisää bussivuoroja: ”Rajoituksia kevennettävä”

Matkailu · Terhi Piiroinen

Linja-autoliiton kyselyssä selvitettiin hiljattain kansalaisten näkemyksiä, kokemuksia ja toiveita liittyen linja-autolla matkustamiseen ennen koronapandemiaa, sen aikana ja sen jälkeen. Kyselyn tarkoituksena oli myös luoda luottamusta linja-autolla liikkumiseen ja toimialaan yleensä. Tulokset osoittavat, että suuri osa kansalaisista haluaisi keventää rajoituksia.

– Kyselyn perusteella linja-autolla matkustaminen on vähentynyt ennen kaikkea siksi, että matkustaminen ylipäänsä – erityisesti vapaa-ajan matkustaminen – on vähentynyt koronapandemian seurauksena, siitä johtuvista rajoituksista, liitosta kerrotaan.

Vastausten perusteella 60 prosenttia kaipaa vapaampaa matkustamista kotimaassa erittäin tai jokseenkin paljon. Linja-autoalan näkökulmasta huomion arvoista on se, että erityisesti yli 65-vuotiaiden kansalaisten keskuudessa on patoutunutta kysyntää opastetuille päiväretkille, kulttuuri- ja teatterimatkoille sekä muille Suomessa tapahtuville ryhmämatkoille, joissa liikutaan linja-autolla.