Pizzarullien seassa haiseva yllätys – kuka ulosti pakastimeen?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruokakaupassa Yhdysvalloissa asioinut perheenäiti koki taannoin ikävän yllätyksen pakastealtaalla. Joku oli nimittäin tehnyt tarpeensa Oklahoman Mooressa sijaitsevan kaupan elintarvikkeiden sekaan.

Shirley Wright-Johnson kertoo olleensa ottamassa pizzarullia ruokakaupan pakastealtaasta, kun hän tunsi jotain pehmeää tuotepakkausten päällä. Se vaikutti epäilyttävästi ihmisen ulosteelta. Nainen kertoo Huffpost-sivuston mukaan hänen ja lastensa haistaneen ulosteen vielä kotimatkallakin, vaikka hän oli nopeasti pessyt kätensä.

– Nostin pussillisen pizzarullia ja niissä oli kirjaimellisesti p*skaa. Ihmisen p*skaa. Anteeksi kielenkäyttöni, Wright-Johnson kuvaili kuvaamallaan videolla.

Poliisi on pidättänyt teosta epäillyn miehen. Mies otettiin kiinni tapaukseen liittymättömästä rikosepäilystä, mutta hänen uskotaan syyllistyneen myös ruokakaupan pakastealtaaseen ulostamisesta valvontakameran kuvaaman videon perusteella.