Hyytävä sääennuste Suomeen: Lämpimät syyskelit jäämässä haaveeksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Forecan meteorologi Joanna Rinteen kuukausiennuste ei ole vilukissojen mieleen. Ennusteen mukaan sää jatkuu seuraavan kuukauden aikana keskimääräistä viileämpänä. Monessa kodissa on jo nyt herätty pakkasaamuihin, vaikka elämme vasta syyskuuta.

Tänään on ollut aurinkoista, mutta sää muuttuu sateiseksi loppuviikosta. Yöt ovat kylmiä ja lämpötila voi laskea pakkasen puolelle. Sateet tuovat mukanaan myös puuskaisia tuulia.

– Sateet yleistyvät tämän viikon loppupuoliskolla, mutta ensi viikolle on näkyvissä aurinkoisiakin syyshetkiä, Rinne lupaa Forecan blogissa.