Hyttyset levittävät tautia Suomessa – aiheuttaa jopa kuukausia kestävää kipua

Ohhoh! Terveys · Tim Isokivi

Suomessa on todettu tänä vuonna poikkeuksellisen paljon hyttysten levittämää, kivuliaitakin oireita aiheuttavaa tautia. Tyypillisesti lähinnä Itä-Suomessa tavattu pogostantauti on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan levinnyt kaikkialle Suomeen.

THL:n tautirekisteriin on ilmoitettu tänä vuonna yli 150 pogostantautitartuntaa. Määrä tulee kuitenkin todennäköisesti kasvamaan, sillä otollisin tartuntakausi on edelleen käynnissä ja raportoinnissa on jonkin verran viivettä. Muutaman vuoden sykleissä esiintyvää pogostantautia raportoidaan hiljaisimpina vuosina vain muutamia kymmeniä.

Hyttysen piston välitykellä tarttuvan Sindbis-viruksen aiheuttama pogostantauti ei ole vaarallinen. Se voi kuitenkin aiheuttaa punapilkullista ihottumaa, kuumetta ja pahimmillaan kuukausien ajan kestäviä nivelkipuja. Usein tartunnat ovat kuitenkin oireettomia tai lieväoireisia, ja jäävät siksi diagnosoimatta.

Nivelkipujen vuoksi sairauden taustalla voidaan epäillä reumatautia, mikä THL:n mukaan korostaa sen diagnosoinnin merkitystä. Oireita voi lievittää kipulääkkeillä. Taudin sairastaminen antaa sille elinikäisen suojan.