Nyt se on varmaa: Netflixin Tiger King jatkuu jo tänä vuonna

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yksi vuoden 2020 puhutuimmista tv-tapauksista oli Tiger King -sarja, joka ilmestyi Netflixiin juuri koronapandemian alkuvaiheessa. Nyt yhdysvaltalaisten eläintarhojen omistajien ja villieläinten keräilijöiden vaiherikkaaseen elämään tutustunut sarja on saamassa jatkoa.

Netflix on paljastanut Tiger Kingin toisen tuotantokauden ilmestyvän vielä tämän vuoden aikana. Tarkempaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä kerrottu. CNN-uutissivuston mukaan toista tuotantokautta on kuvattu vuonna 2020 ja osittain vuonna 2021.

Netflix on toistaiseksi ollut vähäsanainen esimerkiksi siitä, ketä ensimmäisellä kaudella kuvatuista henkilöistä tullaan seuraamaan myös uusissa jaksoissa. Tiger King -sarjan keskiöön nousivat muun muassa Oklahomassa tiikeritarhaa pitänyt ja vankilaan palkkamurhajuonesta tuomittu Joseph ”Joe Exotic” Maldonado-Passage. Hän yritti murhauttaa Big Cat Rescue -tarhan omistavan Carole Baskinin, jonka aviomies Don Lewis katosi vuosia sitten oudoissa olosuhteissa.