Facebook uudistaa brändiään – vaihtaa nimensä ensi viikolla?

Digi · Tim Isokivi

Teknologiajätti Facebook on suunnittelemassa brändinsä uudistamista näkyvällä tavalla. Yhtiö on The Verge -sivuston mukaan vaihtamassa nimeään ensi viikon aikana. Facebookin toimitusjohtaja ja perustaja Mark Zuckerberg kertoo nimenmuutoksesta tarkemmin Facebookin 28. lokakuuta järjestettävässä vuosittaisessa Connect-konferenssissa.

Uusi nimi saatetaan kuitenkin paljastaa julkisuuteen jo aikaisemmin. Yhtiön omistukseen kuuluvat Facebook-somepalvelun lisäksi esimerkiksi Instagram, Whatsapp ja virtuaaliteknologiaan keskittyvä Oculus. Nimenmuutos liittyy Facebookin tavoitteisiin tulla tunnetuksi muunakin kuin vain sosiaalisen median yhtiönä.

Yhtiöllä on jo yli 10 000 työntekijää kehittelemässä kuluttajatuotteita. Tähän kuuluvat esimerkiksi lisätyn todellisuuden virtuaalilasit, joiden Zuckerberg uskoo olevan tulevaisuudessa yhtä suosittuja kuin älypuhelinten.