Hollywood-tähti Kate Beckinsale liian fiksu näyttelijäksi?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Kate Beckinsale tunnetaan muun muassa rooleistaan Underworld ja Jolt-elokuvissa. Nyt tähti on avautunut The Howard Stern Show -keksusteluohjelmassa hänellä omien sanojensa mukaan mitatusta korkeasta älykkyysosamäärästä ja sen mukanaan tuomista haasteista.

Kate Beckinsalen mukaan hänellä mitattiin lapsena jopa 152 ÄO-pistettä, kun useimmilla amerikkalaisilla se on 85 ja 115 välillä. Howard Stern hämmästeli lukeman olevan Albert Einsteinin luokkaa ja toivoi omien ÄO-pisteidensä olevan samaa luokkaa. Beckinsale kuitenkin kertoi uskovansa, että hän olisi onnellisempi pienemmillä pisteillä.

– Se ei ole hyväksi minulle. Siitä ei ole ollut hyötyä urallani. Uskon siitä olleen oikeastaan enemmän haittaa, Beckinsale avautui.

Kate Beckinsale ei antanut väitteilleen varsinaisia todisteita. 48-vuotias tähti opiskeli aikoinaan Oxfordin arvostetussa yliopistossa ranskalaista ja venäläistä kirjallisuutta, mutta jätti opintonsa kesken orastavan näyttelijänuransa vuoksi.