VR otti koronapassin käyttöön – tarkastetaan vain ravintolavaunussa

Matkailu · Terhi Piiroinen

Koronapassi otettiin käyttöön kaukojunien ravintolavaunuissa sunnuntaina 28. marraskuuta. Junaan pääsee normaalisti ilman koronapassia. Koronapassi vaaditaan ainoastaan ravintolavaunussa asioivilta asiakkailta. Omalle paikalle voi tilata ravintolavaunun tuotteita myös ilman koronapassia.

– Huonontuneen epidemiatilanteen sekä viranomaisten uusien linjausten myötä VR ottaa kaikissa ravintolavaunuissa kaikkina kellonaikoina käyttöön koronapassin. Koronapassi tarkistetaan ravintolavaunun kassalla. Koronapassi otetaan käyttöön toistaiseksi, VR tiedottaa.

Kaikki saavat matkustaa junissa normaalisti, olipa koronapassia tai ei. Sama ilmiö on nähty joissakin koronapassin käyttöön ottaneissa jääkiekkopeleissä. Alkoholin, kuten oluen ostamiseen on tarvittu koronapassia, mutta kahvia ja lihapiirakoita on saanut ostaa ilman todistusta rokotteista, hiljattain sairastetusta taudista tai negatiivisesta koronavirustestistä. Kaikki ovat kuitenkin saaneet istua yhdessä katsomossa.