Pikkujoululiikenteessä kiinni jo 177 rattijuoppoa – 42 kuljettajaa huumepäissään

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisit ovat valvoneet Suomen pikkujoululiikennettä kahtena marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Poliisi puhallutti 16.000 ja pikatestasi huumeiden varalta yhteensä 200 kuljettajaa. Kiinni jäi 177 rattijuoppoa.

Pikkujoululiikenteestä tavoitettiin 135 alkoholin ja 42 huumeiden vaikutuksen alaisena ollutta kuskia kahden viikonlopun aikana. Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kertoo, että valtakunnan alueella tehtyyn valvontaan käytettiin noin 3.200 työtuntia.

Yhteensä 260 alkoholitapausta jäi alle rangaistavuuden rajan. Vaikka valvonnan painopiste oli rattijuopumukset, törmäsi poliisi valvoessaan muihinkin ongelmiin. Poliisi muistuttaa, ettei päihteiden vaikutuksen alaisena tule lähteä ajamaan moottorikäyttöistä ajoneuvoa.

– Poliisi teki myös 27 lastensuojeluilmoitusta. Samalla tuli ilmi myös 16 huumausainerikosta ja valvonnassa tavattiin 59 etsintäkuulutettua henkilöä, kertoo Ihalainen.