Suksivoidetehdas paloi Joensuussa – poliisi käynnisti palonsyyntutkinnan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Joensuun Käpynkankaalla, Pamilonkadulla sijaitsevassa suksivoidetehtaassa syttyi tiistai-iltapäivällä tulipalo. Tulipalon seurauksena Vauhti Speed Oy:n tuotantotilat tuhoutuivat. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen saama palohälytys luokiteltiin suureksi.

Tulipalon syyt ovat toistaiseksi epäselvät. Itä-Suomen poliisilaitos on sittemmin tiedottanut käynnistäneensä tapauksesta palonsyyntutkinnan. Poliisi selvittää palon syttymissyytä sekä muita tapahtumaan liittyviä seikkoja pelastuslaitoksen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Palossa loukkaantui kolme henkilöä, joista yhden kerrotaan loukkaantuneen vakavasti. Palosta aiheutuneita taloudellisia vahinkoja kuvaillaan huomattavaksi. Palosta syntyneet savut eivät kuitenkaan Pelastuslaitoksen tietojen mukaan aiheuta enää vaaraa lähialueiden asukkaille.