Anteeksi mitä? Lottie Moss biksuissa hississä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen Lottie Moss tunnetaan jo 1990-luvulla kuuluisuuteen nousseen huippumalli Kate Mossin pikkusiskona. Isosiskonsa tavoin myös 23-vuotias Lottie on luonut uraa mallina. Viime aikoina hän on avautunut asenteistaan aikuisten väliseen intiimiin kanssakäymiseen liittyen.

Nyt Lottie on osoittanut, että hän taitaa olla hieman tavallista vapaamielisempi myös vaatetuksen suhteen, sillä tuoreessa kuvakoosteessaan mallikaunotar nähdään poseeraamassa biksuissa hississä. Ilmeisesti hän ei olisi välittänyt, jos joku muu olisi tupsahtanut samaan hissiin hänen kanssaan.

Lottie Moss kertoi taannoin pitävänsä petihommia ihmisen perustarpeena ja vertaa niiden harrastamista hampaiden pesuun. Hänen mukaansa kyseessä on jokaiseen päivään kuuluva aktiviteetti. Lottie sai taannoin potkut mallitoimistostaan asenteensa vuoksi ja siksi, että perusti rohkeita kuvia julkaisevan OnlyFans -tilin. Se oli mallitoimistolle liikaa.