Supermalli-Heidi painonnostajana – vilautus millimetrien päässä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Heidi Klum on tehnyt muodin parissa pitkän ja näyttävän uran. Saksalaistähti aloitti mallinuransa jo 1990-luvun alussa, ja sittemmin hänet on nähty niin lukuisissa mainokssissa, muotilehtien kansissa kuin catwalkeillakin.

Tällä kertaa Klum on päässyt esittelemään kieli poskessa painonnostajan taitojaan, sillä hän on kuvassa nostanut yhdellä kädellä korkealle ilmaan tangon ja kymmeniä kiloja painoja. Tai siltä lavastetuista kuvassa näyttää. Päähuomion varastaa kuitenkin hänen niukka uimapukunsa, jonka olkainten ansiosta vilautus oli vain millimetrien päässä.

Heidi Klum meni vuonna 2019 naimisiin Tokio Hotel -yhtyeen laulajana parhaiten tunnetun Tom Kaulitzin kanssa. Saksalaismalli on ollut aikaisemmin naimisissa RnB-tähti Sealin kanssa. Klum on viime vuosina tullut tunnetuksi erityisesti Talent-sarjan amerikkalaisversion tuomarina.