Maailman terveysjärjestön johtaja on toiveikas – uskoo tämän olevan viimeinen pandemiavuosi

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronatilanteessa otettiin joulukuussa takapakkia maailmanlaajuisesti, mutta asiantuntijat ovat toiveikkaina vuoden 2022 suhteen. Maailman terveysjärjestö WHOn pääjohtaja Tedros Ghebreyesus uskoo vuoden 2022 olevan viimeinen pandemiavuosi, kunhan ihmiset tekevät oman osuutensa taudin pysäyttämiseksi.

– Vaikka yksikään maa ei ole vielä päihittänyt pandemiaa, meillä on uusia keinoja ehkäistä ja hoitaa koronaa. Aloittaessamme kolmatta pandemiavuotta olen varma tämän olevan vuosi jolloin päihitämme sen, mutta vain jos työskentelemme kaikki yhdessä, Ghebreyesus kertoi uudenvuoden puheessaan.

Ghebreyesusin mukaan koronan päihittämiseksi olisi tärkeää pyrkiä eroon epätasa-arvosta eri maiden ja kansojen välillä. Hänen mukaansa esimerkiksi se, että jotkut maat rohmusivat rokotteita itselleen, johti omikron-variantin syntymiselle ja leviämiselle suotuisat olosuhteet köyhemmissä valtioissa.