Rosanna Kulju joutui erohuhujen keskelle – muutti sosiaalisen median privaatiksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miss Helsinki -kauneuskilpailusta yrittäjäksi ja sosiaalisen median vaikuttajaksi ponnistanut Rosanna Kulju kertoi puoli vuotta sitten olevansa rakastunut. Nyt naisen romanssin on huhuttu päättyneen ja hän on julkaissut asiasta yksityisen julkaisun sosiaaliseen mediaan. Hänen mukaansa elämä ottaa ja antaa tasaisesti.

– Meidän kaikkien elämässä tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista, uskon paskan määrän olevan vakio kaikkien elämässä – se vaan tulee eri muodoissa, Kulju kirjoittaa.

Hän kertoo on levänneen ja suorittaneen itsetutkiskelua muutaman kuukauden ajan. Nainen oli sometauolla ja aikoo nyt palata takaisin arkeen. Hän kuitenkin toivoo, että saisi osakseen ymmärrystä ja myötätuntoa, eivätkä ihmiset spekuloisi hänen elämällään. Rosanna toivoo, että pääsisi kiinni arkeen pikkuhiljaa.

– Toivon hartaasti kaikkeen liittyen ymmärrystä ja myötätuntoa ja kaiken ylimääräisen spekuloinnin pois jättämistä, hän kirjoittaa.

Rosanna Kulju järjesti Miss Helsinki -kilpailut syksyllä viimeistä kertaa. Nainen on avoimesti kertonut elämänarvojensa muuttuneen, eikä hänen mielestään perinteiset missikilpailut ole enää formaattina nykyaikainen. Hän työskentelee yrittäjänä omistamassaan RK Promotions -firmassaan.